Lise-Lotte Andersson tuijotti samettijakussaan ikkunasta roikkuvaa ylilääkäriä ja vaipui polvilleen, hän huusi ja kirkui täyttä kurkkua, primitiivireaktio valtasi hänet, kaikki viha ja nöyryytys purkautui estoitta ulos. Ylihoitaja nauroi ja kaivoi jalkoväliään, orgasmi toisensa perään ravisteli tuota täydellisesti pimentynyttä järkipoloa. Ylihoitaja oli vihannut aina tuota lääkäriä – ja huusi lähes hysteerisenä – se on tappanut itsensä, se on tappanut itsensä, luojalle kiitos, kiitos... Paikalle alkoi aamun sarastaessa saapua mutakin henkilökuntaa ja ihmeissään he katsoivat sukkiaan ja pikkuhousujaan repivää ylihoitajaa joka huusi kuin riivattuna...
yksi hihhuliuskovainen on hullu, koko ryhmä hyväksyttävä,
ja
tervejärkisten yheisö
mies esiintyi asemahallissa valkoiseen kaapuun pukeutuneen,
ahdistunut ohikulkija soitti paikall poliisin
hän toivoi pääsevänsä takaisin Jerusalemiin käskynhaltijaksi,
hän ilmoitti olevansa jumalan soiva ääni
maanläheistä järkevyyttä edustava kanssakulkija ahdistui,
hyvää tarkoittaen
päätti hän, että mies on toimitettava mielisairaalaan hoitoon
ja lääkityksen piiriin
taivas häntä varjekoon siitä, että hänen katolinen uskontonsa,
tulkittaisiin hulluuden eräänlaisena ilmentymänä
hänen itsepetostann ohjaa yleinen tuomitseva hulluus,
jonka primus moottorina toimii terveen järjen kyltymätön vallanhalu ja ahneus
silmät ja korvat lukittuina ja sokeana kaikelle muulle,
hän mursi leivän ja joi viinin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti