Lise-Lotte Andersson tuijotti samettijakussaan ikkunasta roikkuvaa ylilääkäriä ja vaipui polvilleen, hän huusi ja kirkui täyttä kurkkua, primitiivireaktio valtasi hänet, kaikki viha ja nöyryytys purkautui estoitta ulos. Ylihoitaja nauroi ja kaivoi jalkoväliään, orgasmi toisensa perään ravisteli tuota täydellisesti pimentynyttä järkipoloa. Ylihoitaja oli vihannut aina tuota lääkäriä – ja huusi lähes hysteerisenä – se on tappanut itsensä, se on tappanut itsensä, luojalle kiitos, kiitos... Paikalle alkoi aamun sarastaessa saapua mutakin henkilökuntaa ja ihmeissään he katsoivat sukkiaan ja pikkuhousujaan repivää ylihoitajaa joka huusi kuin riivattuna...
yksi hihhuliuskovainen on hullu, koko ryhmä hyväksyttävä,
ja
tervejärkisten yheisö
mies esiintyi asemahallissa valkoiseen kaapuun pukeutuneen,
ahdistunut ohikulkija soitti paikall poliisin
hän toivoi pääsevänsä takaisin Jerusalemiin käskynhaltijaksi,
hän ilmoitti olevansa jumalan soiva ääni
maanläheistä järkevyyttä edustava kanssakulkija ahdistui,
hyvää tarkoittaen
päätti hän, että mies on toimitettava mielisairaalaan hoitoon
ja lääkityksen piiriin
taivas häntä varjekoon siitä, että hänen katolinen uskontonsa,
tulkittaisiin hulluuden eräänlaisena ilmentymänä
hänen itsepetostann ohjaa yleinen tuomitseva hulluus,
jonka primus moottorina toimii terveen järjen kyltymätön vallanhalu ja ahneus
silmät ja korvat lukittuina ja sokeana kaikelle muulle,
hän mursi leivän ja joi viinin
Exact apocalypse
perjantai 4. maaliskuuta 2011
torstai 3. maaliskuuta 2011
neekerit lönkyttelevät
Australian neekereillä ei ole kielessään teonsanaa ”liikkua”. Heillä on runsaasti liikkumista ilmaisevia sanoja, kuten ”kävellä hiljaa”, ”lönkytellä”, ”juosta kovaa” jne. muttei yhteistä sanaa näille kaikille - ylikäsitettä. Myös luki hän maineikkaan älykkyystutkijan Köhlerin tutkimuksista simpanssien parissa ja lukipa hän esimerkin patologisesta valehtelusta, se meni seuraavasti: - 7-vuotiaan Eskon perhe oli juuri muuttanut kaupunkiin. Esko oli mennyt paikalliseen kansakouluun, jonne hänen äitinsä oli hänet saattanut. Eräänä sunnuntaina oli Eskon isä lähtenyt poikansa kanssa ulos ja pyytänyt tätä näyttämään tien kouluun. Esko eksyi matkalla, jolloin isä oli moittinut Eskoa ja sanonut, että tämän 2 vuotta nuorempi sisar varmasti olisi osannut kouluun. Seuraavana päivänä oli sitten Esko tullut tosissaan isälle kertomaan, että hän oli saanut ajaa erään sedän autolla kouluun ja oli itse ohjannut autoa. - Tämä sairaalloinen valehteleminen ei niinkään perustu varsinaiseen muistihäiriöön kuin vahvaan itsetehostuksen tarpeeseen ja sairaalloiseen mielikuvitukseen. Mielisairaanhoitaja Ronka imi ahnaasti tätä mielenkiintoista ja valaisevaa tietoa ja tarkistipa vielä, että kirja oli uusinta painosta. Kyllä se edusti kuusikymmenluvun puolivälin parasta suomenkielistä psykiatrian oppikirjaa. Hän sai lukea, että, jos pelokkaassa mielentilassa ja pimeässä metsässä kulkeva ihminen luulee puunkantoa väijyväksi ihmiseksi ja sitten säikähtäneenä säntää karkuun, niin hänellä on ollut aistihairahdus. Etenkin ja juuri masentuneilla ihmisillä on tapana saada aistihairahduksia. Astioiden kilinä voi kuulostaa lapsen itkulta ja ulkona pihamaalla kulkevat ihmiset muodostavat hautajaissaaton, joka saattaa tällaisen ihmisen mielestä saattaa sairaan puolisoa hautaan. Ronka avasi Cola pullon ja hörppi siitä vähän päästä pieniä kulauksia ja jatkoi lukemistaan.
kultahevon hirnahdus,
kopsahdus ja ravia mielisairaalan pitkällä käytävällä
kuuden laudaturin yloppilas näin ratsullansa ravaa,
lääkehuoneessa larkkua tavaa
oi onnea oi`oma hevonen itse - mikä sen parempaa,
ratsastaa joka päivä saa, maailmassa joka sellainen on kuin on,
kaks käytävää,
koppi ja kanslia
elämä antoi - laukka isän ja äidin luo,
vai tekiskö vaihtokauppaa - vaihtais ne maailma tuuliin ja vapauteen
vaan ei salli äiti tuo,
pidä haavet - hullutuksesi,
saat meidät pitää ja halumme - hautaan sut saatamme

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Kuppala
Oli huhtikuun alkupäiviä, kun hän hiiviskeli Kumpulan kartanon tienoilla, jota myös ”kuppalaksi” kutsuttiin, se oli nimittäin ollut vuodesta 1905 veneeristen tautien sairaalana. Hän tapasi punaisia joihin liittyi. Siinä syntyi sitten hässäkkä saksalaisten kanssa ja ainakin yhden hän sai nurin, saksalainen oli kaatunut rinteelle lähelle kartanorakennusta, oli 12.4.1918. Kumpulasta he siirtyivät linnanmäen kallioille. Saksalaiset joukot tekivät hyökkäyksiä kaupunkiin ja epätasaisia taisteluita käytiin eripuolilla kaupunkia. Linnanmäellä hän loukkasi jalkansa livettyään kallionkielekkeeltä. Ruhjeeseen hän oli laittanut eräältä amerikkalaiselta saamaansa linimenttiä rättiin ja kietonut sen jalkaansa. Niillä kallioilla oli hän käynyt kapinan kovimmat taistelunsa. Kiväärit ja kuularuiskut olivat laulaneet kuin viimeistä päivää ja miehet olivat ladanneet ja ampuneet aseiden piiput kuumina. Eräs saksalainen oli päässyt aivan lähietäisyydelle ja oli onnistua surmaamaan erään kaartilaisen, jonka ase kohtalokkaasti louskahti tyhjää. Hän ampui sakemanniin kolme luotia Naganistaan. Sotilas, joka oli paljain päin, oli kaatunut suorin jaloin ja lyönyt päänsä terävään kivenmurikkaan. Siitä oli kuulunut ikävä kopsahdus. Hän oli nähnyt veren vuotavan saksalaisen suusta ja värjäävän harmaata kalliota. Saksalaiset joutuivat perääntymään sitkeän vastarinnan edessä.
Seuraavana päivänä alkoi saksalaisten päättäväinen hyökkäys ja taas saivat aseet laulaa. Ammukset olivat vähissä ja niitä täytyi säästellä ja niinpä hänkin ampui tarkkaan ja harkiten. Iltapäivällä ehkä noin kello viiden paikkeilla joutuivat he vetäytymään ja pakenemaan. Silloin oli huhtikuun 13:ta päivä 1918.
Luin,
Paavi uskoo alkuräjähdysteoriaan,
hänestä siinä näkyy jumalan kosketuksen jälki,
Big Bang,
mitä sitten,
kun kaikki vetäytyy taas kasaan.
Ilmoitin lähdöstäni,
tein sen viimetingassa,
koska halusin olla dramaattinen.
Kysyit, koska tulen;
"en tiedä, tulenko lainkaan"
Kuinka niin...
Voi olla,
että menen naimisiin,
äläkä sano,
että olen niin saatanan vaikea ihminen,
vaikka olemmekin jo naimisissa,
ei se ole mikään syy,
olen nyt päättänyt alkaa tunteideni ohjata minua,
olen päättänyt koota repaleisen karttani.
olen etsimässä entistä elämääni,
haen sieltä vastauksen.
Sanon sinulle,
ymmärrä nyt ,
että ainoa tapa ymmärtää sanoja tai lauseita,
on,
hakea mielestään vastaava kokemus,
esimerkiksi,
jotta voisit olla ajattelematta panemista,
sinun on ensin ajateltava sitä.
Vastauksena tuli;
voi vittu noita selityksiä,
mihin vittuun sä nyt siis lähdet panemaan ja ketä tai keitä,
...
Rauhoitu, jos tää ei toimi,
toimitaan toisella tavalla,
ratkaisuja on monta,
yhtä monta kuin - jotain,
helppoahan se sulla on,
sulla on voimavarasi ja olet nainen,
mulla on tuskin edes aisteja,
kyllä sä mut tunnet,
kyllä sä mut näet,
kyllä sä mut kuulet,
vittu.
No mene mutta tulet yöksi kotiin.
Okei,
jos ei täänyt ole joustamista niin mikä,
hei,
onneksi meidän suhteessa ei ole epäonnistumisia,
ainoastaan palautetta.
Vittu,
kyllä mä sua rakastan,
kyllä mä vittu oon niin voimavarakeskeinen,
niinkus tiedät.
Joo,
joo,
nähdään.

tiistai 1. maaliskuuta 2011
I sjukhus
Proviisori Rainer Holmström kaivoi taskustaan lapun, siinä oli yskälääkereseptin ainesosat sairaalan johtajalle ja nimenomaan johtajan omasta määräyksestä. Vaistomaisesti hän tarkisti vielä ettei sairaala-apteekissa ollut muita. Seos tehtiin litran pulloon, siinä oli runsaasti pirtua ja kodeiinia sekä morfiinia ja joukkoon lorautettiin levomentholia makuaineeksi ja sekä eräitä muita makuaineita ja piristeeksi amfetamiinia ja efedriiniä, seos sai lopullisen makunsa salmiakista ja lakritsiuutteesta - niin ja loraus, ehkä noin 50mg diatsepamumia lisättiin vielä joukkoon. Yskä oli sitkeää sorttia, koska lääkettä oli sekoitettu jo kolmen vuoden ajan säännöllisesti ja sitä kului parhaimmillaan parikin litraa viikossa, joskus huomattavasti enemmän. Hän pelkäsi tilauksia tehdessään, että joku vielä huomaa opiaattien valtavan menekin sairaalassa mutta kukaan ei ollut huomauttanut asiasta mitään.
Johtaja Grippen tunnettiinkin rauhallisena miehenä, tosin joskus käydessään osastolla kakkua syömässä saattoi hän huutaa jollekin työntekijälle ja tivata tämän koulutusta - mikä koulutus huusi hän ja osoitti pelokasta hoitajaa paksulla etusormellaan ja vastauksen saatuaan myhähti jotain epämääräistä. Yleensä suuri osa hoitohenkilökunnasta oli ns. vippareita eli kouluttamatonta hoitohenkilökuntaa. Suurilla osastoilla työskenteli osastonhoitaja ja yksi psykiatrian erikoissairaanhoitaja, sairaanhoitaja ja muutama mielisairaanhoitaja loput henkilökunnasta olivat vippareita.
Kerran mielisairaalan osastolla ollessaan jotajalääkäri psykiatrian erikoislääkäri Grippen alkoi lääkepöllyssään lausua runoa;En välitänyt mä siitä,
aatelaanko mua sekavaksi,
tai,
oudoksi olennoksi,
joka pitää kiinni unistaan,
ja symbooleista niistä,
joita niissä esiintyy,
ja ,
kaikenlisäksi hellii nitä vielä kuin lasta,
noita arkaaisia asioita,
joista skeptitkot ovat montaa mieltä,
yleensä vain yhtä,
tehden itsensä tyhmäksi,
ja kyvyttömäksi ajattelemaan,
muuten kuin tieteen harjoittamalla tavalla.
...sitten hänet talutettiin sairaalan mustaan Buick Electraan ja vietiin pois. Hänet tapettiin noin vuotta myöhemmin...

maanantai 28. helmikuuta 2011
sielut autiossa talossa
ne tapettiin..... olivat niin saatanan köyhiäkin piruparat...leijuvat nytkin tuolla hökkelissä ...
valkooset ampu ne...
...kotvan päässä kuusikosta seisoi hylätty harmaa autiotalo... ontto, outo...epätodellinen asumusrämä katse tavoitteli väkisin sen akkunaa...vaikka sitä ei jumalauta olisi saanut katsoa...se oli kuin orgasmi..saaatana.. rikkonaisesta akkunasta tursui vanhaa koin syömää ja haalistunutta verhonriekaletta...tuuli heilutti verkaa....se pyysi käymään peremmälle...niin saatanan perälle lopulliseen peräkamariin ja vielä vähän peremmälle kaikkein perimpään mustaan nurkkaan, josta ei olisi paluuta koskaan - ikimaailmassa, ei milloinkaan aaah, aah...mikä verilöyly..älä katso sitä haa...eivät saaneet hautaa missä levätä....näennäisesti järkevä...
näennäisesti järkevä...ahne ihmispolo..eikö hän ollut juuri sellainen nautiskelija..sairasta, miten voi nauttia ...ja kuitenkin taivaassa kaikkea tullaan käyttämään häntä vastaan ...itsepetosta..terve vallanhalu..selityksiä kehotettiinko vai eikö kehotettu, eikö kerrottu tuolle tuolla noin..katso...
eikö, eikö, eikö
ahne ihmispolo
eikö,
hänelle kerrottu edes sitä, että kaikkea käytetään häntä vastaan pyydettiinkö häntä roikkumaan näyissään pyydettiinkö juomaan viini joka tekee hulluksi ja huusikö hän riemusta, huusiko hän riemusta; oi jumaliste sitten täyttäkää lasini piripintaan...kerrottiinko hänelle kroonista erilaistumatonta skitsofreniaa sairastavasta lierihattuisesta miehestä, jonka hatusta olivat mustat koit syöneet lierin...päässä pelkkä kupu ja hampaat hiilestä..joista osa vielä kyti hiljakseen...häkää....enkelten siivistä tehdyt vaunut, kuu taivas tähdet...kädet marmelaatissa, punaisissa verrareissa katsoi korkeuteen ...luullen vapahtajan saapuvan enkelten siivistä tehdyillä vaunuilla...hallavien hevosten vetämillä vaunuilla korkeuksista............kaiken loppu ja pelastus!
t

sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Hönssoppa
Kaksi tummiin pukeutunutta miestä kävivät hiljaista keskustelua;
otetaan korvista kiinni ja huudetaan suuhun....
ouh fvaan, jumalat, mikä orgasmi, ette sitte tulleetkaan ehtoolla; toinen miehistä kysyi mulkoillen ympäriinsä, pudotti savukkeen maahan ja kiersi sen kantapäällään sammuksiin- kaikki oli ihan rakkauden extaasissa, spermassa ja häpyöljyssä, ouh, tajuutsä... mä löytänäks näx konjakin ja puolikkaan punasta likööriä, tein niistä maistuvaiset sekoitukset....toinen näistä kahdesta käänsi kasvonsa alaspäin ja nyökkäsi sitten ikään kuin hyväksyvästi...; upotit sitten Kirsikkaan oliivisi!! minä odotin puheluasi... odotin puolikahteen, keitin kahvit ja tein silavaiset yösafkat, jätkät lähti neljän aikaan ajaa.... waterloot soit - sormi osoitti rakennusta ja teki liikkeen ylhäältä alas... odota...sit mä heräsin viideltä tukka pystyynpäin pörrössä, ulkona sato tylysti, se ukko pyys käymään vittu et..se .. naama voi vittu oli juomisesta turvonneena - hei; no mitä välii olkoon vaan turpoomax ...mä otin ruiskut runkoon ja vaatetus joo, vaateuts... jos sä tajuut niin näitä mielialoja pitäs varmaan syödäkki tänään...joo...mut nyt Impalaan ...vaikka mä olen tietsä aika paksuna siitä edellisestä kerrasta vieläkin...
kuuntele...yön hiljaisuudessa linnun laulu;
"lennä kuin lintu yli merten ja maiden, saavut vihdoin tähtitaivaan rantaan iäisyyteen" ...niin siellä ei ole paha olla,siellä on ystävä..siellä olet sinä...mitä vittuu nyt..mihin sä meet ..miks pysähdyit..kuselle ..kuselle..eiköhän sunki kannattais tyhjentää..ylhäältä saakka ...ssshhh...toistemme sylissä ollaan ainiaan
toistemme syliin hukkuu maailman melu ja pauhe... akaasiat ovat täydessä kukassaan
me olemme iäti ajan ulottumattomissa maassa hetkien välissä
iäisyyden tuonelassa...mähän sanoin siellä olet sinä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)